Varaa online

Kuinka löydän perille?

Tervetuloa Valkeiselle! Meille voit saapua helpoiten omalla autolla, sillä julkinen liikenne ei uloitu ihan meille saakka, mutta pääset Ähtäriin kätevästi myös junalla. Tarvittaessa voimme järjestää sinulle kyydin Eläinpuisto-Zoo seisakkeelta tai Ähtäristä.

Meille on hyvät opasteet alkaen VT18:lta, Niemiskylän tien risteyksestä, aivan Eläinpuiston risteyksen välittömästä läheisyydestä (n. 200m). Opasteet ovat ruskeita Tiehallinnon opasteita, joissa lukee Valkeisen Loma. Loppumatkan opasteet ovat mustia, joissa lukee myös Valkeisen Loma. Niitä seuraamalla pääset pihaan saakka.

Käyttäessäsi Google Maps sovellusta tai navigaattoria, se saattaa opastaa varsinkin etelästä tullessa ”takapihan kautta” (Itä-Ähtärintietä), jolloin matkan varrella ei meistä johtumattomista syistä ole opasteita. Itä-Ähtärintien kautta tullessa reitille osuu myös yksi ”kärrypolku”, jonne navigaattori saattaa myös virheellisesti ohjata. Kulku meille tapahtuu ehdottomasti parhaiten kylttien osoittamaa reittiä Niemisvedentien kautta. Niemisvedentien suunnalla Valkeisentien tielinjaus on muuttunut vuonna 2013, mutta Googlen karttasovellus tai navigaattorit saattavat ohjata edelleen vanhalle tielle, joten loppumatkasta, seuraathan tiiviisti KYLTTEJÄ, ÄLÄ NAVIGAATTORIA.

Voit laittaa navigaattoriin/Google Mapsiin osoitteeksi Niemisvedentie 371, jolloin navigaattori ohjaa meille oikeasta suunnasta. Tämä ei ole meidän osoite, vaan tästä kohdasta käännytään Valkeisentielle kylttien osoittamaa reittiä ja matkaa on n. 1,5 km meidän pihaan.

Jos kaipaat tarkempaa opastusta perille, voit katsoa tarkemmat ajo-ohjeet.

Yhteystiedot

Voit lähettää meille viestiä tämän lomakkeen kautta, autamme sinua kaikissa varauksiisi liittyvissä asioissa ja vastaamme sinulle mahdollisimman pian. Puhelimellakin meidät tavoittaa, mutta aina emme valitettavasti pysty heti vastaamaan.

Altti: 050 566 6843
Auni: 050 533 6045

Valkeisentie 183, 63920 Ähtäri, Suomi